Pörde seikkailee Harakassa

Niin kuin jo vierailu Oodissa uumoili, Pörde matkasi vesiteitse 23.7. Harakan saarelle tutustumaan, mitä kaikkea pölyttäjiin ja luonnon monimuotoisuuteen liittyvää saarella on tarjottavanaan. Harakka on Kaivopuiston edustalla sijaitseva helmi, joka kätkee itseensä monipuolisesti luontoa, historiaa ja aktiviteetteja, mutta josta valitettavasti moni ei tiedäkään.

Saari tarjoaa kerrassaan upean mahdollisuuden tutustua saaristoluontoon, Harakassa on nimittäin esimerkiksi todella rikas kasvillisuus, minkä kuva osoittaa erinomaisella tavalla. Pörde osasi tunnistaa kukista ainakin mesiangervon, rantakukan sekä tahma-ailakin, ja haastaakin nyt sinut: kun vierailet Harakassa, pohdi, kuinka monta kasvia pystyt tunnistamaan. Runsas kasvillisuus näkyi myös pölyttäjien määrässä. Pörde saikin ihmetellä ohikiitäviä kavereita, joita oli saarella runsaasti.

Seuraavaksi löydettiin se, mitä Pörde oli jo pitkään odottanut näkevänsä:

”Tämä on varmasti yksi Helsingin suurimmista hyönteishotelleista!” Pörde huudahtaa hämmästyneenä.

Hyönteishotelli on saarella keväällä työskennelleen harjoittelijan käsialaa. Hotellin päällä kasvaa kurpitsoja, ja muutamassa olikin jo pieni alku. Vaikka itse hyönteishotelli vaikutti hieman autiolta vieraillessamme, ainakin sen kattoterassilla on selkeästi tapahtunut pölytystoimia.

Tiesittekö, että Harakka on oikea lintusaari, jonka lajien monimuotoisuus on hämmästyttävä. Saarella pesii poikkeuksellisen paljon lintuja. Pörde tunnisti tarkkailupaikalta kaukaa kalliolla istuvia komeita merimetsoja.

Harakan saarta kiertää myös luontopolku, johon kannattaakin tutustua omatoimisen retken muodossa. Lintujen pesintäaikaan huhtikuusta elokuuhun saaren eteläkärki on rauhoitettu ja suljettu retkeilijöiltä.

Kuvassa Pörde saaren korkeimmassa kohdassa, josta oli kovasta tuulesta huolimatta hienot maisemat Harakan lähiympäristöön. Löytäisitkö sinä majakat?

Välillä alkoi sataa ja Pörden siivet kastuivat niin, että lentämisestä tuli varsin vaikeaa. Onneksi kyytipaikka löytyi, ja Pörde pääsi ihastelemaan luontopolun maisemia repusta käsin!

Harakassa on paljon esillä kulttuuria taiteen muodossa: ”Kulttuurikeskus on vuokrannut helsinkiläisille ammattitaiteilijoille ja käsityöläisille ateljee-tiloja saaren päärakennuksesta vuodesta 1989. Rakennusta kutsutaankin nykyään taiteilijataloksi”, kerrotaan Helsingin kaupungin verkkosivuilla. Pörde pääsi ihailemaan Harakan Kasematti IV:ssä Marika Maijalan ”We are in the same boat” – animaatioelokuvaa sekä Kasematti III:ssä Visa Hietalahden valokuvanäyttelyä ”Meren sisäiset maisemat”. Saarella on liuta myös muita erilaisia, vaihtuvia näyttelyitä. Tarjonta on hyvin monipuolinen.

Harakan luontokeskus toimii aktiivisena. Se on ympäristökasvatuksen toiminta- ja kehittämiskeskus, joka tarjoaa ympäristökasvatuspalveluita kouluille ja päivähoidolle. Luontokeskus opettaa luonnon monimuotoisuuden tärkeydestä ja kestävästä elämäntavasta vierailijoilleen. Pörde pääsi ihastelemaan Akvaariotalon murtovesiakvaarioiden levävyöhykkeiden elämää, kuten pienen pieniä haukia ja ahvenia.

”Harakka on oikea aarre! Tekemistä löytää helposti koko päiväksi: voi tutustua saaren historiaan, tutkia sen vaihtelevaa luontoa, viihtyä taiteen parissa ja opiskella Itämeren elämästä. Suosittelen lämpimästi vierailemaan Harakassa. Saaren henkilökunta on lämminhenkistä ja asiantuntevaa,” Pörde toteaa.

Luontokeskus on avoinna toukokuusta syyskuun loppuun joka päivä klo 10–17 ja taidenäyttelyt avoinna yleensä tiistaista sunnuntaihin klo 12-18. Lue lisää täältä.